Sivut

tiistai 31. joulukuuta 2013

Pakkaamista

Eilen menin Jeminan kans kärkkäiselle, kun ne osti Suskille uuden pinkin fleeceloimen. Ite en löytöny mitään muuta kuin neljä suklaapatukkaa. 
Mentiin sitten talliin ja ratsasteltiin hepat takapihalla. 





Huomenna hepat lähtee sinne koulutukseen, ja mennään tänään pakkailemaan heppojen tavaroita valmiiksi. Lähdetään viemään hevosia joskus 12 jälkeen, että ehditään pitää niitä valoisalla ulkona, että näkee uudet maisemat. Tuleehan niitä ikävä, mutta ainakin saadaan taitavammat hevoset takaisin :D. Eli hepat on siellä kuukauden, ja en oikein tiedä mitä kirjoittelisin tänne blogiin sen aikaa. Laittakaa ehdotuksia alas. Käydään varmaan joka viikko katsomassa miten hepat pärjäilee siellä. 
Käydään Jeminan kans sit tutun hevosella ratsastaan, ku se tarjos et pitää tunteja. Mutta siitä en varmaan kirjoita tänne blogiin, ennen kuin olen kysynyt luvan. Mutta kirjoitan kyllä jos jotain erikoista tapahtuu. :) 

Ihanaa uuttavuotta kaikille!

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Kukaan ei ole täydellinen

 Oltiin Jeminan kanssa tallilla lauantaina jo klo. 12.00. Otettiin hevosista kuvia, ja oli hyvä sää. Ensin aamulla oli todella harmaata ja pimeää, mutta sää kirkastui kun rupesimme kuvaamaan.











Perjantaina tapahtu pikku tapaturma tallilla. Suski oli ihan mahdoton, ja päätin kokeilla pysyisikö se minun käsissäni, mutta ei pysynyt. Se liiskas mut traktorin kylkeen ja Suski pääsi irti. Sain sen sitten houkuteltua luokseni heinällä. 
Menin lauantaina sitten Helille yötä, ja tänään Heli tuli meille. Oltiin vähän aikaa meillä ja sitten lähdettiin Tiian kanssa talliin. Ootettiin Jemina tallille, ja otettiin sitten hepat sisälle. Suski vietiin karsinaan ja Huilu välikköön. Varustettiin Huilu ja lähdettiin laitumelle. 
Helillä ja Huilulla meni tosi hyvin, mutta lopussa kävi pikku kömmähdys.
Suskia oltiin laittamassa valmiiksi välikössä, kunnes Suski hirnui, ja Huilu sai aikamoisen hepulin. Se pukitti korkeita pukkeja, ja Heli lensi Huilun kaulan vierestä lähes voltilla alas selälleen ja vielä kauheaan murakkoon. Huilu lähti laukkaamaan tallia kohti. Eero sai Huilun kiinni. Ei kyllä enää laiteta Suskia yhtä aikaa välikköön kun Huilulla ollaan tekemässä töitä. 
Mutta tuosta pukkihommasta me ei lannistuta, sillä se kuuluu hevosenpitoon, ongelmat. Niitä tulee, vaikka mitä tekisi.





perjantai 27. joulukuuta 2013

Päivittely postaus

Nyt teen vain pienen päivittely postauksen, kun lähden kylälle.
Onko teillä vielä joulukuusi pystyssä? Meillä on, ja on muutkin joulukoristeet.





Sunnuntaina tulee seuraava postaus, sillä lähden haapavedelle kaverilleni Helille.
Olen siis Helillä yötä, ja Heli tulee sitten meille, ja ratsastetaan Huilulla. Tänään ratsastan luultavasti ilman satulaa Huilulla, jos ei ole kovin liukasta, sillä lähipäivinä tallin piha on ollut ihan peilijäässä. Itsekkin meinannut jo sata kertaa siellä lentää nenälleni. 
Tänään en ehdi enää postailemaan, koska pitää pakata, ja muuta. Sunnuntaina yritän tehdä sitten pitkän postauksen.:)
 

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Entäpäs minä?

En ole kovinkaan laittanut tänne heppablogin puolelle itsestäni kuvia. Nyt ajattelin laittaa muutaman kuvan. Ei kiitos negatiivisa kommentteja ulkonäöstäni, koska se on oikeasti todella loukkaavaa.







tiistai 24. joulukuuta 2013

Luukku 24

Uskomatonta, tänään on jo kauan odotettu jouluaatto!! Vastahan laitoin ensimmäisen joulukalenterin luukun. Aika on meny ihan hullun nopeeta. Tein tähän viimeiseen luukkuun joululahjojen esittelyn, ja tuli kyl ihan parhaita lahjoja, vaikka ei kovin paljoa!<3 

 

                                                     


AIVAN IHANAA JOULUA KAIKILLE:)



maanantai 23. joulukuuta 2013

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Talvisia kuvia ratsastukselta

Eilen kun ratsastin, videopostauksen lisäksi Jemina otti minusta ja Huilusta kivoja talvisia kuvia, joita ajattelin laittaa nyt tänne. 










 

Luukku 22

Tehtiin nyt jouluelokuvan päätösjakso. Laitan linkit kaikkiin jaksoihin, jos joku ei ole nähnyt muita. :)
 


Linkki videoon

Jouluelokuva osa 3

jouluelokuva osa 2

Jouluelokuva osa 1

Ja lopuksi vielä laitan tänne eilen tekemäni videopostauksen. :)

 
                                                              >>linkki videoon<<                                                                     

perjantai 20. joulukuuta 2013

Luukku 20

Tähän luukkuun tulee jouluelokuvan kolmas osa. Jatkoa tulee taas pian, sillä aattoon enää 4päivää. Toivottavasti elokuvamme on ollut tähän asti hyvä.


keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Luukku 19

Tähän luukkuun laitan joululahjatoiveita, joita on muutama toivonu:) Tähän tulee kaikki heppa-aiheiset kun näin heppablogi on. (:

1. Palaturvaliivi
 2. Bling bling raippoja

3. Turvakypärä





 4. Nahkachapsit




Siinä oli ne (heppa-aiheiset) lahjat joita toivon eniten. :) Noista varmaan jonkun saan sukulaisilta. (:

Laiska polle

Teen nyt postauksen tämän päivän ratsastuksesta. 
Menin tallille viiden maissa(?) Ja odottelin Jeminaa siinä jonku 10min. Hain Huilun välikköön ja laitoin sille satulan, ja sen uuden romaanin. 



Romaani auttoi tosi paljon muokauttamaan satulaa sopivammaksi, ja ei enää painanut ollenkaan Huilua. :) Huilu vaikutti paljon rennomalta kun ei enää satula painanut. 
Suitsista ei ole kuvia mutta tässä muita kuvia + ratsastuskuvia. Niissä näette suitset hyvin.











Kiitos Jeminalle epätarkoista kuvista :D

Huilu oli tänään tosi laiska, raviakaan se ei meinannu nostaa ollenkaan, mutta Salla tuli laittamaan siihen vauhtia, ja sitten taas minä kipusin selkään, ja sitten onnistui, kun Salla neuvoi laittamaan jalkoja taakseppäin. :) Sitten ravaaminen sujui hyvin. Saatiin takapihalle ulkovalot, niiin nyt ruvetaan iltaisinkin liikuttamaan hevosia. Liikutettiin myös Suski.
Anteeksi (taas) kuvat ovat epätarkkoja, mää en tiedä miten Jemina saa niistä epätarkkoja... XD