Sivut

maanantai 29. joulukuuta 2014

hieman Infoa lifestyle-blogista

Mulla on lifestyle-blogissani vain 4lukijaa, joten ajattelin tulla tänne hieman kertomaan siitä blogista, jos joku teistä 80lukijasta kiinnostuis.

Päivittelen lifestyle-blogiani yleensä useammin mitä tätä blogia, sillä siellä mulla on enemmän asiaa. Tänäänkin ilmestyi uusi postaus, johon pääset Tästä! Ja ulkoasukin muuttui tänään ihan kokonaan, jos se olisi nyt mieluisamman näköinen.
Lifestyle-blogissa kerron esim kosmetiikasta, ja sinne tulee luultavasti enemmän videoitakin. Ja siellä myös esiintyy paremmin meidän kaksi koiraa, jos olet kiinnostunut koirista. 
Toivoisin että jotkut kiinnostuisivat toisestakin blogista, silllä sinne ei ole nyt kovin kiva kirjoittaa kun lukijoita on niin säälittävä määrä (olen kiitollinen silti heillekin) eikä kommentteja tule ollenkaan. Ja osa tässäkin blogissa oli kiinnostunut kyselemään mun muustakin elämästä kuin hevoselämästä, niin siellä saa kysellä niistä ja blogi on perustettu ihan sitä varten!


maanantai 22. joulukuuta 2014

Kirmailua lumihangessa

Moikka!
Tämän postauksen kuvat on otettu samana päivänä kuin edellisen postauksen kuvat, mutta halusin tehdä teille kaksi eri postausta.
Tosiaan, juoksutin Huilua eilen ilman apuohjia, että saa kirmata vähän miten itse haluaa. Virtaa Pojalla riitti, ja se meinasi vähän kompastellakin omiin jalkoihinsa kun oli niin hauskaa vaan juosta. Toki annoin sen kuluttaa virtaansa haluamallaan tavalla, mutta en antanut sen silti kaahottaa liinassa ja vetää mua perässään minne sattuu.
Laitoin Huilulle varmuuden vuoksi etusuojat jalkoihin, jos se sattuisi kunnolla riehumaan.
Kenttä oli lanattu juuri ennen kuin tulimme tallille, joten menimme heti uudelle ja tasaiselle pohjalle.
Varoitan jo etukäteen, postauksessa on paljon kuvia!







Tää on musta jotenki kiva kuva :D




Iha hassu :DD

"Mami, tää naru on liian lyhyyt!"




Osaa se mennä kunnollaki ;)





Ostin tänään uuden valokuvakehyksen, jonne mietin vähän aikaa, laitanko Huilu kuvia, vai joitain muita. Lopuksi kuitenkin päätin että laitan Huilu kuvia. Mun pitäis muutenkin teettää Huilusta lisää tauluja mun huoneeseen, kun niitä on vasta 2. Noh, ehkä mää saisin uusia tauluja kunhan jaksan ottaa lisää kuvia.

Laitoin tän kuvan, koska tykkään tästä ite tosi paljo, ja se myös tuo mielee kesän :)!



Mitä te piditte kuvista?
Oliko taulu teistä kiva?

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Talvikuvia

Oltiin Jeminan kanssa ottamassa kuvia pitkäst aikaa. Eilen kuvasin Suskia ja Jeminaa, ja nyt Jemina tuli kuvaamaan mua ja Huilua. Kuvista tuli itteni mielestä ainakin kivoja, mutta katsotaan pidättekö te niistä!


1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

Mikä oli lempikuvasi?

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Mitä Huilulle kuuluu?


Moikka! 
Oon nyt tämän viikon ollut kotona, ja miettinyt mitä tästä mun blogista oikeasti tulee? Jätänkö blogin kokonaan pois? Muuten olisin jo aikaa sitten poistanut blogini, mutta jokin sai minut jatkamaan kirjoittamista. Varmaan se, kun aloitin bloggaamisen, suurin unelmani oli silloin että blogistani tulee suosittu ja kaikki haluaa lukea sitä. Tämä on edelleen mun tavoite, mutta enhän mä tällaisella blogilla kuuluisuuteen pääse, jossa postauksia tulee kerran viikossa. Yritän joka päivä miettiä teille kirjoitettavaa, mutta mun päässä ei nyt oikeen mikään kulje, varsinkaan bloggaaminen. Enkä usko että tekään haluatte pakosta kirjoitettua postausta, jossa ei edes ole sisältöä. Noh, nyt tulin kuitenkin kirjoittamaan teille kunnolla Huilun kuulumisia, ja miten meillä menee.

Huilulle kuuluu siis hyvää. Ollaan nyt oltu maneesilla aika ahkerasti, ja jo parissa viikossa ollaan päästy eteenpäin. Huilu käyttää takapäätään aktiivisesti jopa ilman apuohjia. 



Nyt kun mietin miten meillä menee verrattuna muutama kuukausi taaksepäin? Ollaan päästy tosi monesta ongelmasta eroon, esim pääherkkyydestä. Sitä ei esiinny oikeasti enää ollenkaan! Pystyn laittamaan suitset ilman mitään ongelmaa, harjaamaan päätä ja laittamaan pumpulit. Antaa myös halata päätänsä, jota se ei ennen harkinnutkaan antaa tehdä. Päästä kiinni laittaminenkin sujuu ongelmitta.

Tänään menin tallille jo puoli kolmelta, jolloin oli vielä valoisaa. Meillekin satoi vihdoin lunta, niin on pitempään valoisaa ja päästään taas menemään kotikentällä ja pelloilla hangissa! Lunta tulee vielä (ainakin toivottavasti) lisää, niin päästään hankitreeniin!
Harjailin Huilua rauhassa karsinassa, ja oli ihana vain olla Huilun kanssa kun ei ollut mihinkään kiire eikä oltu edes menossa minnekkään. Harjailin sen rauhassa ja kiristin hokit sun muuta. Pesin myös jalat pesupaikalla. 
Hemmottelin sitä myös heppanameilla ja porkkanoilla. Tein kumarruksia ja venyttelin sen molemmin puolin kaulasta. Kuului semmoista rutinaa, että tais olla ihan hyväkin pitkästä aikaa venytellä.
Huilulla oli myös vähän aika sitten ongelmia vieruskavereittensa kanssa, ja oli kuulemma yhden seinänkin saanut jo hajalle. Niinpä se siirrettiin erilleen muista, mutta vastapäätä sillä on kuitenkin kaveri, ja ihan tyytyväiselle se nyt vaikuttaa kun saa olla täysin omassa rauhassa.

Huilu nätisti pesupaikalla




Mitä piditte tällaisesta postauksesta?
Entä mitä mieltä olitte vain tallissa otetuista kuvista?

torstai 11. joulukuuta 2014

Kuvapostaus

Lempi tallikuva Huilusta


Lempi ratsastuskuva Huilusta


Lempi yhteiskuva Huilun kanssa 


Lempi hyppy-kuva Huilusta


Lempi ilmansatulaa-kuva Huilusta


Lempi pusukuva Huilun kanssa


Lempi halikuva Huilun kanssa


Epäonnistumis kuva Huilun kanssa


Lempi maastakäsittely-kuva Huilun kanssa


Lempi maneesikuva


Lempi laidunkuva Huilusta


Mitä piditte tällaisesta postauksesta?¨
Mikä oli teidän lempi kuvanne?
Tekisinkö useammin tällaisia "erikoisempia" postauksia?

tiistai 9. joulukuuta 2014

Maneesilla

Oltiin tänään viidestä kuuten tänään maneesilla. Jemina tuli mukaan joten sain vihdoin materiaalia!
Meen nyt eri satulalla, sain meidän tallinomistajalta lainaan semmoisen paremman satulan, joka istuu Huilulle juuri täydellisesti. Eli siihen on nyt totuttelemista!
Ulkona oli jo tosi pimeää kun lähdettiin käveleen maneesille, mutta ei Huilu välittänyt pimeydestä yhtään, ja laahusti koko matkan perässä, mutta käskin sen kuitenkin pysyä vauhdissa. 






Tein tosi yksinkertaista juttua maneesilla, eli en tehnyt kummoisia kiemuroita, ihan perus juttuja! Ärsytti vaan kun otin piuhat mukaan, mutta ne oli vääntyny silleen ettei niitä pystynyt käyttämään, joten piti mennä ilman. Mutta hienosti Huilu myötäs niskasta vaikka apuohjia ei ollutkaan.
Ravissa vasta istuminen uudessa satulassa oli hankalaa! En millään meinannut saada oikeaa rytmiä ja tasapainoa. Ja kantapäät nousi koko ajan, enkä oikeen muutenkaan pysynyt kasassa. Pitää nyt ruveta ratsastamaan tolla satulalla jos saisin sitä enemmänkin lainaan. 
Huilu oli rento ja kuunteli apuja hyvin. Sillä kolisee kaviot toisiinsa tosi paljon, mun pitäis ostaa sille semmoiset "kaviosuojat" ettei kavio vaurioidu kun on kuitenkin hokit jalassa, ja pahemmassa tapauksessa iho menee rikki. Muutenkin Huilulta oli viimeyönä tippunut kenkä karsinaan, niin se varmaan kengitetään pian.






Toivon ettette heti rupeaisi moittimaan ratsastustani, sillä en vielä osaa istua tuossa toisessa satulassa, kun on muodoltaan ihan erilainen mitä oma satulani. Ja en ole vähään aikaan muutenkaan ratsastanut kun minulla siis murtui se sormi, mutta nyt rupean taas ratsastamaan säännöllisesti maneesilla, ja maastossa jos ilmat parantuis. Ja meen nyt loppuviikosta taas maneesiin Franceskan kans, mutta sieltä ei tule materiaalia joten yritän saada teille toisenlaisia kuvia siihen postaukseen :)
Valitan myös etten tee tänä vuonna joulukalenteria, viime vuonnakin kalenteri oli aika huono kun ideat loppui täysin kesken, joten en tänä vuonna edes ryhdy yrittämään kun muutenkaan postauksia ei tule kovin säännöllisesti.