Sivut

perjantai 27. toukokuuta 2016

Muutama mekkokuva

Tänään oli oikea juhlapäivä. Serkkuni pääsi yläasteelta ja lähdettiin käymään juhlissa Oulaisissa. Sitten mieleeni juolahti että pitäisihän nyt Huilunkin kanssa ottaa muutama kuva, kun oon kerrankin laittautunut.





Kertokaa näistä muutamasta kuvasta lempparinne! :)

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Kysymyksiin vastailua

Moikka kaikki! 
Pahoittelen blogin lähes puolenvuoden kestänyttä hiljaisuutta.. Minulla on ollut itselläni paljon hommia ja omia huolenaiheita joten postailu on jäänyt niiden ohella kokonaan pois.
Ajattelin aloittaa bloggaamisen uudelleen, jos täältä vain innokkaita lukijoita vielä löytyy?

Ajattelin pitää kysymyspostauksen, minulla on kysymykset valmiina netistä kaivettuina, joten aloitetaan.

1.  Mikä piirre hevosessasi on paras?

Huilussa hyviä puolia riittää, mutta paras on sen nöyryys. Huilu on välillä vähän hölmöllä tuulella, juoksentelee ja hörisee yms, mutta silloinkaan sen nöyryys ja kuuntelevaisuus ei katoa minnekkään. Vaikka nytkin sillä on kevättä rinnassa hieman liikaakin, se kuuntelee jatkuvasti käskyjä ja toimii niiden mukaisesti, ei rynni vaan pysyy takana ihan käskemättäkin. Sen huomaa myös juoksutuksessa/ratsastuksessa, aina tekee parhaansa.


 2.  Mikä piirre hevosessasi ärsyttää sinua?

Agressiivisuus. Huilu on tosi epävarma muiden hevosten seurassa, ja puolustaa omaa reviiriään kaikin mahdollisin keinoin, se onkin suurin syy siihen miksi se tarhaa yksin. Karsinassakin jos viereisessä karsinassa oleva hevonen tulee vähänkin liian lähelle niin voi olla varma että karsinan ovet paukkuu. Onneksi agressiivisuutta on saatu vähennettyä paljonkin mutta vieläkin sitä löytyy.

 3.  Paras muisto hevosesi kanssa?

Huilun kanssa kaikki on parasta, mutta ehkä ensimmäiset kisat ja voittokin vielä! Iso kiitos siis valmentajalleni! Oli niin ihanaa katsoa kuinka tuosta pienestä vaavista on tullut jo niin hieno poika! Välillä piti vähän loikkia sinne tänne mutta hienosti ne meni silti!

4. Mitä tavoitteita sinulla on hevosesi kanssa?

Päästä toisiin koulukisoihin, ja tällä kertaa minä selässä. Haluan haasteita joita kisoissa on, ainakin Huilulle. Huilu pelkää hälinää ja hermostuu väen paljoudesta erittäin helposti, joten siinä olisi minullekin mukavasti hommia selässä. Ja esteiden hyppykin on yksi tavoite!

5. Mitä hevosesi syö?
Huilu saa kauraa ja kivennäistä aamulla ja illalla. Illalla heinää karsinaan, aamu/päiväheinät menee tarhaan.


 

 Toivottavasti piditte! Puolet kysymyksistä tulee toiseen postaukseen..
Teen varmaan tämän tai ens viikon aikana kuulumispostauksen, niin näette mitä Huilulle kuuluu nykyään!

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Instagram tili

Menkääs kaikki seuraamaan mun ja Huilun uutta ihmg käyttäjää : ellijataikahuilu
Pahoittelen myös kuollutta blogia, mutta yritän ens viikolla pelastaa tilanteen! :)