Sivut

torstai 26. kesäkuuta 2014

Tallilla tapahtui!

Noniin elikkäs päätin nyt kertoa teille mitä tallilla tapahtui alkuviikosta. Meillä oli ensimmäinen oma leiri meidän tallilla. Leiriläisiä oli kyllä vaan 2 eli minä ja Jemina, ja Essi oli leiriohjaaja/ratsastuksenohjaaja. Nukuimme teltassa 2yötä, ja meillä oli omat ruuat mukana.  

Ensimmäinen ratsastustunti oli perus koulutunti, ja me ratsastettiin omilla hevosilla. Tunti meni molempien osalta hyvin.
Teimme tunneilla paljon erilaisia tehtäviä, esim päätyympyröitä käynnissä sekä ravissa, harjoittelimme pohkeenväistöjä minkä Huilu ymmärsi tosi hyvin! Kuvia tunnista ei paljoa ole koska Essi keskittyi opettamiseen enemmän kuin kuvaamiseen.










Ekan ratsastustunnin jälkeen meillä oli agilityä! Se oli hauskaa, ja siinä oli paljon haastetta hevosillekin, esim maton yli käveleminen ja rapisevien pussien ohi meneminen.




Toinen tunti meillä oli että Minä menen Suskilla ja Jemina Huilulla. Jemina meni ensin Huilulla, ja tunti meni tosi hyvin! :) 
Mutta kun oli mun vuoro ja justiin kun oltiin päästy kentälle niin tuli kauhea kaatosade, joten jätettiin ratsastaminen välistä.



Jalustimet ovat lyhyet, tiedämme sen!




jempun ilme xd
Ratsastuksesta eikä oikeen muustakaan ole enenpää kuvia mun muistikortilla, mutta saan luultavasti lisää materiaalia Jempun muistikorteilta! :) Videokin leiristä on tulossa kunhan ehdin editoida sen. 
Kuvaan myös tältä päivältä mydayta, joka tulee ensi viikolla koska lähdemme Jeminan kans kempeleeseen huomenna.

23 kommenttia:

  1. Oi, kuinka kiva tuollainen leiri :) Itsekin nuorena olen omasta leiristä haaveillut. Niin ja kauniita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:-) ja tuo oli kyllä tosi kiva leiri vaikka omalla tallilla olikin!

      Poista
  2. Kuvista huomaa miten paljon paremmin/rennommin Huilu menee sinun kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voi olla hyvinkin mahdollista, kun teen Huilun kanssa enemmän töitä kun Jemina, niin se on tottunut muhun :)

      Poista
  3. ^^ samaa mieltä et huilu menee rennommin sulla :D hyvä myös jos teillä rupee noi väistötki toimimaan!
    ainut mikä mua hieman ihmetyttää, on se, että meette väistöjä jo ennen laukkoja? :o
    kannattais kokeilla laukkaa nyt ekaksi liinan päässä nii jos sitte saisitte kesäksi laukan pyörimään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs se haittaa jos opettaa väistöt ennen laukkaa? :D

      Poista
  4. tosi kiva tää postaus ja huilu näyttää menevän jo paaljon paremmin mitä ennen! :)

    VastaaPoista
  5. MIKSI annat jeminan ratsastaa huilulla ilman satulaa?! voin vain kuvitella kuinka jemina, jolla ei ole tarpeeksi tasapainoa edes satulalla, laitetaan melko tasapainottoman ex ravurin selkään... Ei hyvä, toivottavasti eivät ravanneet. Huilu parka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jemina meni ainoastaan loppukäynnit ilman satulaa :)

      Poista
    2. En suosittelis päästään Jeminaa ollenkaan Huilun selkään, Jeminalla on niin huono tasapaino ja epävakaa ja kova käsi.

      Poista
  6. Saat olla ylpeä sun ja Huilun kehityksestä! Huilu näyttää jo tosi rennolta sinun kanssa! :)

    VastaaPoista
  7. Täytyy nyt kyllä sanoa, että ihailtavaa duunia. Blogisi on täynnä rumia ja asiattomia kommentteja ja onneksi vastaavasti myös kannustavia. Huilu ja sinä olette kehittyneet ihan huimasti blogin aloituspäivästä tähän mennessä ja täytyy tosiaan olla joko sokea tai ilkeä, ettei sitä huomaa. Täytyy tosiaan ihailla kanttiasi ja luonteenlujuutta jatkaa blogia ja jaksaa Huilun kanssa, vaikkei ex-ravurin kanssa todellakaan elämä ole mitään ruusuilla tanssimista. Opitte ydessä virheistänne ja ajan saatossa kaikki menee paremmin. Hevosen kanssa tulee aina tehtyä virhearvioita, eikä mitään voi oppia niin että kaikki menee aina hyvin. Aivan samalla tavalla kuin ilkeistä kommenteista. Tänä päivänä varmasti suhtaudut jo kommentteihikin paljon kypsemmin kuin blogin alussa, eikä ilkeät tai asiattomat urpot tunnu enää niin pahalta. Jostain syystä nettimaailmassa ihmiset haluavat hyökätä aina nuorien kimppuun ja nyt kun lukee nuorien tyttöjen blogeja, niin todella ymmärtää paremmin sanan 'nettikiusaaminen'. Ihmiset kuvittelevat voivasa sanoa mitä tahansa.

    Jatka samaa rataa Huilun kanssa, viiden vuoden päästä teitä ei varmasti enää edes tunnista :)

    Jos haluat vertaistukea ravurin ratsutuksesta, http://hannajabenny.blogspot.com kannattaa ainakin lukea postaus 'ratsastuksesta' saat sieltä ehkä jotain ajatuksia omaankin menoosi :)

    Kaikkea hyvää teille, liityin lukijaksi, ja seurailen kehittymistänne jatkossakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aika tylyä vastata tuollaiseen hehtaarikommenttiin yhdellä lauseella :(((

      Poista
    2. Ei kyllä mun mielestä! :o no en tarkottanu olla mitenkään tyly

      Poista
    3. No mitenhän siihen pitäis vastata jos ei oo muuta sanottavaa? Pitkittää turhaan vastausta vai häh? :D "Kiitos paljon mukavasta ja kivasta kommentista, käyn katsomassa blogista kyseisen postauksen blablabla" Jos ei oo muuta sanottavaa niin that's it, ei tarvii muuta kun kiittää kommentista. Mut tosiaan ootte kehittynyt Huilun kanssa tosi paljon:)

      Poista
  8. millon uuttaaa postaustaa??!?!??!??!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon keskiviikkoon asti täällä kempeleessä niin torstaina varmaan :)

      Poista
    2. Kuka liikuttaa huilua kun olet kempeleellä? :) odotan jo innolla uutta postausta!

      Poista
    3. Äiti juoksuttaa aina kun ehtii! :-)

      Poista

Huilu on minun oma hevonen, ja Suski on kaverini hevonen. En kaipaa valituksia mistään, joten kommentoikaa asiallisesti!