Sivut

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Hyviä kuvia sunnuntailta!

Anteeks kaikille, kirjoittelu on jäänyt todelal vähälle sillä mulla ja Jeminalla on yks projekti meneillään, mutta kerron siitä myöhemmin sillä se on vielä kesken.
Sunnuntaina mentiin tallille hyvissä ajoin, ja aikomuksemme oli kuvata hevosia. Oli vain tosi inhottava tuuli, mutta ei se paljoa häirinnyt. Hevosetkin oli aika villeinä. Niillä oli loimet päällä, mutta otettiin ne pois että ne voi paremmin liikkua ja ettei riehumisesta tulis niin kauhee hiki.
Huilu oli muutenkin todella kuvauksisella päällä, ja poseerasi koko ajan oikein hienosti! Suski taas ei yhtään tykännyt kamerasta eikä suostunut katselemaan minnekkään:D. Me kokeiltiin vaikka mitä millä saataisiin Suskin katse vähäksikin aikaa pois maasta, mutta ei millään. Sain sitten lopuksi pari ihan hyvää kuvaa Suskista.

1.

2.

3.

4.

5.
 Nämä seuraavat kuvat ovat ihan erinäköisiä, sillä muokkasin niitä photoshopilla, mutta näitä' ylempiä en oikeen ehtinyt kun meidän kone on jotenki viallinen, sillä se siirtää kuvat automaattisesti ihan outoon muotoon etten voi avata niitä normaalisti, ja voin avata ne vaan photoshopin kautta. Mutta käyhän se niinkin. Pitäis nyt kunnolla ruveta harjoittelemaan photoshopin käyttöä tuolla mun kokeiluversiolla, mutta siinä on ihan muutama päivä enää aikaa, mutta onneksi äitillä on joku tuttu jolta voimme siirtää photoshopin meidänkin koneelle:)

6.

7.

8.

9.

10.

11. 
12.

Numeroin nuo kuvat sen takia että voitte sanoa mulle mikä kuva oli lempparinne, niin se on helpompaa. Eli 
Mikä oli teidän suosikkikuvanne?

19 kommenttia:

  1. 10. kuvassa Huilu näyttää kivalta!

    VastaaPoista
  2. Onko huilulla ikinä laukattu?

    VastaaPoista
  3. Voitko tehdä ns. tutoriaalin johonkin perus meikkiin? :)

    VastaaPoista
  4. kiva postaus, ja on se Huilu kyllä komea, ja huomattavasti paremmassa kunnossa, Mun lempparikuvat oli 1,5,6,7 ja 11 :) muuten mistä sait photosopin kokeiluversion kun mä en löydä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!(: Ja latasin jonkun aika vanhan version, ja siitä on jo kauan, joten en muista valitettavasti mistä mää sen latasin:/ Mutta versio mikä on mulla kuitenkin photoshop cc (:

      Poista
  5. Mun suosikit 8 ja 5 =)

    VastaaPoista
  6. Onko kivaa, kun kohta menee 60 lukijan raja rikki? =)

    VastaaPoista
  7. Miksi et julkaissut kommenttiani siitä millä perusteilla loimen riisuit huilulta. Ihan asiallisesti kirjoitettu enkä haukkunut sinua tai muita. Mikä sinulla on rakentavia kommentteja vastaan??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mää poistin sen vahingossa. Eli sillä oli sen paksuin loimi päällä, ja oli tosi lämmin päivä tuulta lukuunottamatta. Ja yksi syy myös oli että otimme loimet pois että tulisi parempia kuvia.:)

      Poista
  8. 11. kuva on mahtava, kuten myös muutkin! Sinulla on tosi hieno blogi, ja Huilukin super upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Huilu ja minä kiitämme ihanasta kommentista!(:

      Poista
  9. Numero 6 on ihana! :)

    VastaaPoista

Huilu on minun oma hevonen, ja Suski on kaverini hevonen. En kaipaa valituksia mistään, joten kommentoikaa asiallisesti!